maanantai 28. marraskuuta 2011

Vieraita ja kehuja

Meillä on pari kertaa käynyt lapsivieraita, ja sekös erityisesti Suitsua ahdistaa. Katti jumiutuu sängyn alle, vaikka vain aikuisvieraiden läsnäollessa on hyvinkin mielellään esillä.

Onneksi Humppa ei suuremmin piittaa ihmisten iästä, joten esimerkiksi miehen 10-vuotias kummipoika sai leikittää ja silittää kissoista pienempää.

Aikuisille olemme pystyneet tarjoamaan ansiokasta kissaterapiaa, ja samalla tietysti vieraat ovat maininneet, miten söötti Humppa on tai kuinka Suitsun ulkomuoto on vaikuttava. Kuten mies totesi, niin jotenkin aina olemme ylpeitä, kun toiset kehuvat katteja, vaikka ne eivät edes ole omiamme.

Kissojen kunniaksi on kerrottava, että nykyisin nelijalkaiset viettävät yönsä aika rauhallisesti. Joskus Humppa saattaa herättää naukumisellaan, kun kanniskelee leluhiiriä, mutta ei siis mitään jatkuvaa öistä mellastusta.






2 kommenttia: