tiistai 15. marraskuuta 2011

Kissojen vaikutuksia

Koska kissojen kanssa olen elänyt ennenkin, niin mitään varsinaisia yllätyksiä Humpan ja Suitsun muutosta ei ole seurannut. Mutta onhan elukoilla ollut omia vaikutuksiaan.

  • Arkirutiineihin on tullut hiekkalaatikon putsausta ja kissojen ravinnosta huolehtimista.
  • Jonkin verran aikaa saa varata silittelyyn ja leikittelyyn.
  • Imurointia on harjoitettava useammin kuin ennen, erityisesti olohuoneen matto tuntuu suorastaan imevän karvoja.
  • Sohvalla tuskin voi istua itsekseen, sillä todennäköisesti Humppa tunkee viereen.
  • Sohva on pitänyt suojata kangaskerroksella, jotta kynnet eivät sitä tuhoa.
  • Kotona on tarjolla helposti "juttuseuraa", erityisesti Suitsun kanssa kommunikoin äänellä.
  • Ihmisten kysellessä kuulumisia kerron, että meillä on hoitokissoja.
  • Valokuvia otan aktiivisesti, mutta monet niistä tietysti epäonnistuvat.
  • Yöllä sängyssä voi olla myös Humppa.
  • Mies poukkoilee yöllä unissaan istumaan ja on näkevinään kissan esimerkiksi parvella (vaikka eivät nuo sinne toistaiseksi kiipeile). Tai siis on mies poukkoillut aina, mutta kissojen näennäishavainnointi on uusi ilmiö.



1 kommentti:

  1. Hihii, Varjo nukkuu just nuin mun päällä :D T. Heidi

    VastaaPoista