Keskiviikkoaamuna Sami huudahti, että mikä tuolla Suitsulla on.
Menin katsomaan ja totesin, että etutassuillaan itseään eteenpäinkiskova, peräpäätään maahan laahava kissa oli tuttu näky edellisen pitkäkarvaisen hoidokin ajoilta.
"Sillä on juuttunut joku kikkare karvoihin ja yrittää saada sitä irti", totesin.
Sama oli helppo todeta ulosteviiruista, jotka kissa jätti toiminnallaan jälkeensä.
En ehtinyt ennen töihin lähtöä muuta kuin pestä lattian. Ajattelin, että tuskin se nyt mitään niin ihmeellistä on.
Aamupäivän jälkeen mies ilmoitti, että Suitsu oli jatkanut samaa pyllyn laahausta ja takapuolen nuolemista. Tästä jo oli helppo epäillä, että nyt ei tainnut olla ihan pikkuruinen kikkare kyseessä.
Kotiin päästyäni kannoin kissan kylppäriin, otin toisella kädellä niskasta kiinni ja kellistin vastaanhangoittelevan ja mouruavan Suitsun kyljelleen lattialle. Sain saksilla leikattua irti lähes viinirypäleen kokoisen kokkareen, ja totesin samalla, että koko hännänalus on aivan likainen. Ihmekös tuo, jos moista pökälettä on hinkannut takamuksensa ja lattian väliin.
Kissa tietysti myös lemusi kauas.
Yksin en saanut parempaa puhdistusta suoritettua. Ilmoitin miehelle, että jospa hän auttaisi seuraavana päivänä.
Tätä kokeiltiin, mutta Sami oli liian hentomielinen. Hän ei kestänyt Suitsun taistelua ja erityisesti kovaa ääntä. Samaan aikaan Humppa naukui osaaottavasti oven takana.
Tilanne siis jatkui ongelmallisena. Näytti siltä, että Suitsu vain tuntikaupalla nuolee persettään ja takamus alkoi punottaa sen seurauksena.
Soitin siis vastaantappeleviin kissoihin tottuneelle Karrille ja pyysin hänet perjantai-iltana kyläilemään. Lupasin sentään kokata avustajalle.
Niinpä perjantai-illan päätoimi oli Suitsun takamuksen parissa. Olin nyt oppinut kiinnipitotaktiikan, joka tässä tilanteessa tuntui toimivan. Eli toinen otti kissaa niskasta ja toisella kädellä painoi reuhtovaa kattia kyljelleen maahan, ja samaan aikaan toinen saksi pois likaisia karvoja ja vielä kostealla rätillä pyyhkäisi likaa pois.
Suitsun takamus oli selvästi ärtynyt. Ihmekös tuo, jos kissan karhealla kielellä nuoleskelee monta päivää.
Toistimme putsausoperaation kahdesti eli molempien kylkien kautta. Täydellistä puhtautta emme saaneet, sillä osa ulosteesta oli kuivunut turhan tehokkaasti karvojen juureen kiinni. Suitsu siis lemuaa edelleen, mutta ei sentään yhtä pahasti kuin ennen tätä putsausta.
Päätin seurata, jatkuuuko nuoleminen yhtä aktiivisena ja jos jatkuisi, niin kävisin ostamassa kaulurin estämään nuolemista edes osan päivästä. Tänään lauantaina näytti siltä, että nuoleminen on vähentynyt, vaikka edelleen Suitsu tietysti yrittää putsata itseään.
Kissa vaikuttaa muutenkin jo normaalimmalta eli on sosiaalisempi kuin edellispäivinä. Eikä siis vaikuta varsinaisesti mitenkään kipuilevalta, vaikka varmaan on perse hellänä.
Suitsun kunniaksi on sanottava, että vaikka se taistelee vastaan toimenpidehetkellä, niin irti päästessään katti vain pakenee paikalta eikä siis esimerkiksi yritä hyökkäillä ihmisten kimppuun. Lisäksi Suitsu leppyy noin minuutissa. Emme siis saaneet puremia tai naarmuja, kuten joskus eräiden yksilöiden kanssa on käynyt.
Suitsun uloste on ollut melko normaalia, ja se on myös asioinut hiekkalaatikolla normaalisti. Alkuperäisen ongelman syyksi epäilemme sitä, että Suitsu säikähti Samia kesken hiekkalaatikolla olemisen ja säntäsin pois laatikosta niin, että kikkare jäikin jumiin karvoihin.
Nyt, kun on Karrin kanssa opittu tuo karvojen saksiminen, niin jatkossa osaan pitää Suitsun peräpään tupsut lyhyempinä (Päde saksi jotenkin tosi näppärästi karvoja, mutta minulta ei moinen yhtä vaivatta vielä luonnistu). Toivottavasti se sitten estää jatkossa moisen.
Onneksi siellä Gilillä kisut ovat toipuneet
leikkauksista hyvin!
Lopuksi tietysti muutama kuva tämän viikon elosta.
