Talouden vatsanympäryksistä eniten ei ole kasvanut Suitsun keho, vaan omani. Se taas johtuu siitä, että olen raskaana. Nyt siis odotellaan, että pullautan heinäkuussa ulos jälkeläisemme.
Kissojen suhtautuminen muuttuvaan elämäntilanteeseen mietityttää.
Ensinnäkin katit on pakko jo varmaan hyvissä ajoin ennen laskettua aikaa sulkea pois makuuhuoneesta, sillä eivät ne sitten vauvan tultua enää voi pompahdella sängyssä niin kuin lystäävät.
Tiedossa on siis yökriiseilyä.
Toiseksi tietysti arveluttaa, tottuvatko kissat suosiolla uuteen, haisevaan ja ääntä pitävään mini-ihmiseen. Suitsuhan tunnetusti piiloutuu kaikilta leikki-ikäisiltä. Onneksi vauva ei sentään juoksentele ympäri asuntoa. Mutta entä jos Suitsu silti jämähtää oleskelemaan sängyn alla tai alkaa käyttäytyä vihamielisesti uutta olentoa kohtaan?
Tämän vuoksi olemme sitten Päden kanssa viestineet, että kissoille voisi haeskella varakodin. Emme siis hoitosuhteesta luovu, jos kaikki menee hyvin, mutta jos joko kissat tai lapsi kärsivät, niin sitten haluaisimme hyvät olosuhteet nelijalkaisille.
Onhan tässä jo nähty, että tyypit sopeutuvat varsin nopeasti ja vaivatta uuteen kotiin, joten jos siirto pitää tehdä, niin mitään suurta draamaa ei siitä ole odotettavissa. Pädehän palailee Suomeen joskus ensi vuoden alussa, eli noin puolisen vuotta kissanhoitoa on vielä perheemme kasvun jälkeen odotettavissa.
Mutta toivottavasti siis sekä elukat että tenava voivat elellä yhdessä. Kyllähän sitä lapselle pitää pienestä pitäen tarjota kissavirikkeitä!
Päde lähetti vähän aikaa sitten postia eli minitossut sieltä kaukaa.
Suitsu aina kanniskelee näitä nauhoja. Ja maukuu.
