maanantai 10. joulukuuta 2012

Humppa ja Suitsu talvilomalla Torkkelinmäellä

Blogiin asti ei ole pitkiin aikoihin päätynyt mitään Humpan ja Suitsun kuulumisia. Mutta nyt siis päivitystä tilanteeseen!

Katit muuttivat eilen Vallilasta Kallioon Torkkelinmäelle Karrin huomaan (siis se sama mies, jonka Villi-kissaa minä aikoinaan pitkään hoivasin). Siellä ne majailevat hetkisen, ennen kuin taas kutsuu uusi väliaikaiskoti. Patzy palaa Suomeen vappuna, joten kissaneitoset ovat siihen asti muiden hoivissa.

Minäkään en siis onnistunut näkemään katteja syksyn mittaan. Eilen oli siis iloinen jälleennäkeminen, kun menin auttamaan kissojen siirrossa. Tai siis minä iloitsin, kissat eivät kuljetuskopeissaan ja uudessa paikassa vielä ehtineet riemuita. Suitsu kyllä tepasteli Torkkelinmäellä asunnossa kierroksen ja suvaitsi pienen silittelyni, tosin sähisi päälle.

Katit ovat jo yhdessä yössä sopeutuneet hyvin Karrille. Näin Karri viesti:

"Jeps, yö meni oikein säyseästi. Jahka ajoissa riensin nukkumaan ja sammutin valot niin alkoi melkein heti salaperäiset pehmeät tassutukset. Suitsu hilasi ensin itsensä jalkeille ja siirtyi ruokakuppien ääreen. Naksuja ja seitä ja vettä tietty. Jossain vaiheessa Suitsu käväisi lyhyesti sänkyni jalkopäässäkin istumassa ja tuijottamassa. Kun vilkaisin takas kuului vaan etuhampaiden raost vedetty matalan soinukas sylkäsy. 
Mitäs Hummpa sit? No kyllähän Humppa. Kun taas joskus heräsin niin misu pesi naamaansa tyynyni vieressä ja asettui sitten siihen tömähtäen siihen maaten. Futonin kiusaus oli siis tälerää liikaa, mitäs helvettii sitä nuori nainen sängyn alla aikaansa ikuisesti viettämään. Suitsu oli kyllä Humpan käytöksest enempi kuin näreis eli varmaan funtsi et hieman vaikeammin tavoiteltava olis kanssasisar saanu olla. Suitsu käyskenteli huoneen ympäri ja välillä sylkäsi sängyn suuntaan minun ja Humpan unenlahjoille. Semmonen yö siis meillä. Ja näin, ihan oikein jees oli et mirrit tuli tätä joulukuun pimeää pimeyttä loiventamaan."

Suitsu heti Torkkelinmäelle saapumisen jälkeen.

"Humppa jo aamun raikkaana päivystää, koska tiltaltit ilmestyy."

2 kommenttia:

  1. Haha! Hieno juttu! Karri pelastaa :-)

    VastaaPoista
  2. Juu, siellä nyt saavat jonkin aikaa kissat nauttia Karrista ja toisinpäin :)

    VastaaPoista