sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Nukkumisjärjestelyistä

Jatketaan näillä Humppa, lämpöpatteri ja lepo -otoksilla. Kuten tästä kuvasta näkyy, niin oleellsista on päästä lähelle patteria makailemaan, vaikka olisi vähän ahdasta.


Sitten tällainen kimppalepäilyn kuva. Kissat ovat viime aikoina viihtyneet varsin paljon pallillaan: Humppa yläosassa, Suitsu alhaalla.

Tosin edelleen nukkumispaikoiksi käyvät myös monet muut paikat. Suitsu tuntuu viihtyvän paljon sekä sohvalla että sängyssä, ja öisin se usein nukkuu jalkopäässäni (nimenomaan minun, ei koskaan miehen puolella).

Humppa taas illalla usein makoilee makuuhuoneen ikkunalaudalla, jolle on taiteltu päiväpeitto. Ja välillä tunkee sänkyyn rapsutusten toivossa, mutta olen ryhtynyt julmaksi ja tönin kissan päältäni pois. Tuntuu, että Humppa on jo tästä oppinut, että yöllä pitää antaa ihmisten nukkua, eikä enää yritä kuin ehkä kerran yössä tulla sänkyyn hellyyttä hakemaan. Aamulla herätessäni kissa usein lepää sängyn vieressä ja kun hoksaa ihmisen olevan hereillä, niin sitten tietysti on vuorossa aamurapsuttelu.


1 kommentti:

  1. Huomio: Toiseksi alimmassa kuvassahan järjestely on täysin sama kuin tuossa oikean laidan esittelykuvassa joka ilm. jo aiemmasta kodista?

    Omat paikat on selkeästi löydetty :)

    VastaaPoista